keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Päihdekuntoutuksen palveluntarjoajat

Tänään tutustuimme päihdekuntoutuksen palveluntarjoajiin.


Kuvan lähde: täältä
A-klinikkaA-klinikkasäätiö on perustettu jo vuonna 1955.
A-klinikat toimivat alueellisesti, valtakunnallisesti ja paikallisesti. Ne toteuttavat ehkäisevää päihdetyötä, voittoa tavoittelematta. Kunnat voivat ostaa palveluita tarpeensa mukaan A- klinikalta.
A-klinikka tarjoaa avopalveluita ja laitoshoitoa ja asumispalveluita (tuettu asuminen, palveluasuminen), sekä sähköisiä palveluita. Avopalveluihin kuuluu mm. A-klinikat, nuorisoasemat, päivätoimintakeskukset ja korvaushoitoklinikat.
Laitoshoitoa on tarjolla mm. Järvenpään sosiaalisairaalassa ja kuntoutumisyksiköissä.
  • A- klinikan toimintaperiaatteita:
    - Toiminta perustuu aina vapaaehtoisuuteen; esim. ihminen tiedostaa että hänellä on alkoholiongelma ja hakeutuu itse hoitoon. Ketään ei voida pakottaa, mutta aina voi motivoida ja kannustaa.
    -Toiminta perustuu A-klinikan arvoihin (ihmisarvon kunnitoittaminen, luottamuksellisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus)
    -Toiminta on luottamuksellista, työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus
    -Omatoimisuus, ja henkilön itsensä motivaatio hoitaa itsensä kuntoon ja päästä eroon riippuvuuksista.
    - Toiminta on ennaltaehkäisevää ja kokonaisvaltaista; esim. tunnistetaan riskit jotka johtavat päihteiden käyttöön ja minimoidaan ne.
    -Asiakaskeskeisyys; asiakkaan hyvinvointi etusijalla. Tavoitteet asetetaan yhdessä asiakkaan kanssa.
    -Voimavaralähtöisyys; kartoitetaan asiakkaan voimavarat ja suunnitellaan toimintaa niiden pohjalta
    -Toiminta on myös suunnitelmallista ja tavoitteellista sekä laadukasta
    -Myönteisyys ja tulevaisuuteen suuntautuminen (ei keskitytä pääosin nykyhetken ongelmiin ja kurjuuteen vaan ohjataan asiakasta ajattelemaan mitä hän voi tulevaisuudessa tehdä ja saavuttaa jos hän pääsee nyt eroon päihteistä. Tässä muistetaan kuitenkin realistisuus.)
    -Yhteistyö asiakkaan verkostojen kanssa (esim. perhe) ja eri viranomaistahojen kanssa
    -Asiakkaan elämäntilanteen ja elämänhallinnan kartoitus
A-klinikalla on monta toimipistettä eri puolella Suomea. Haminassa on nuorille suunnattu laitosyksikkö Stoppari, joka auttaa mm. päihderiippuvaisia nuoria, jotka ovat kiireellisesti sijoitettuja, huostaanotettuja tai jälkihuollossa. Stoppari on lastensuojelun erityisyksikkö.
Stopparissa on pysäytys- ja arviointiosasto, jossa kartoitetaan hoitoon tulevan nuoren elämäntilanne ja tehdään hoidontarpeen arviointi sekä suunnitellaan mahdollista jatkohoitoa. Nuorelle mietitään yksilölliset tavoitteet hoitojaksolle.
Pysäytyshoito on tarkoitettu kiireellisesti sijoitetuille nuorille sekä huostaanotetuille nuorille (kestää noin 30-60 vrk, jonka aikana nuori liikkuu laitoksen ulkopuolella vain henkilökunnan kanssa). Hoitojakson aikana nuori tekee arjen askareita ohjatusti, sekä nuodattaa yhteistä viikko-ohjelmaa.
Pidennetty pysäytyshoito on tarkoitettu nuorille joilla on tavoitteena selviytyä kotona avohoidon tuella. Nuorella on harjoitteluita kotona tai laitoksessa, joiden aikana selvitetään nuoren motivaatiota ja selviytymiskykyä. Kriisihoitoon voi hakeutua silloin jos nuori-itse/läheinen/sosiaalityöntekijä kokee että nuori tarvitsee lisäapua tai tukea.
Stopparilla on myös kuntoutumisosasto moniongelmaisille ja haasteellisille nuorille. Hoito sisältyy mm. lääkehoidosta, terapioista, perhetyöstä ja omahoitajan kanssa keskustelemisesta. Nuoren ohjelmaan kuuluu mm. työtehtävät, harrastus- ja virkistystoiminta. Toiminnalla tähdätään itsenäistymiseen. Hoidon jälkeen nuori voi siirtyä tuettuun itsenäistymisasumiseen.
Haminassa toimii myös A-klinikka, sekä säätiön päivätoimintakeskus, jossa voi viettää aikaa päihteettä (kahvitella, saunoa, pestä pyykkiä).
Kotkassa toimii myös A-klinikkasäätiö (laitosyksiköt; Katkaisuhoitoasema ja Kuntoutumiskoti, sekä Katkaisuhoito- ja Selviämisasema). Kotkassa sijaitsee myös säätiön Kesärantakoti ja Leporannan palvelutalo, jotka tuottavat tehostettua asumispalveluita ikääntyneille ja muistisairaille, joilla on päihdeongelmaa. Kohtaamispaikka Kipinässä ja Päihdeklinikalla voi saada apua riippuvuuksiin ja mm. opioidikorvaushoitoa.
Kotkassakin on Stoppari -Valkama, josta huostaanotetut tai jälkihuollossa olevat nuoret voivat saada apua.
Karhulassa toimii myös A-klinikka ja säätiön päiväkeskus.
Pyhtäällä on A-klinikka säätiön Kiviniemikoti, jonka asiakkaita ovat ikääntyneet päihdeongelmaiset.

Järvenpään sosiaalisairaala on A-klinikkasäätiön aikaansaannos, ja Suomen ainoa sairaala, joka on erikoistunut riippuvuusongelmaisten hoitoon. Sairaalan toiminta-alue on koko Suomi, eli hoitoon voi hakeutua mistä vain; edellyttäen kuitenkin lähetettä (lähetteen voi saada mm. A-klinikalta, terveyskeskuksesta, mielenterveystoimistosta tai työterveydestä). Hoitoon voi hakeutua erilaisista riippuvuuksista kärsivät ihmiset ja heidän läheisensä.
Katkaisu- ja vieroitushoito on tarkoitettu alkoholiriippuvaisille, ja vieroitushoito sekä lääke- että huumeriippuvaiselle että sekakäyttäjille. Tavoitteena on katkaista kierre ja vakiinnuttaa asiakkaan psyykkinen/fyysinen tila, sekä ohjata jatkohoitoon. Hoito perustuu käypä-hoito suosituksiin.
Sosiaalisairaalasta saa myös päihdekuntoutusta esim. alkoholi- tai huumeriippuvaisille. Perhekuntoutus on tarkoitettu taas päihderiippuvaisille vanhemmille (myös perheet, pariskunnat, yksinhuoltajat ja odottavat äidit). Hoito koostuu tarpeen kartoituksesta, hoitosuunnitelman laatimisesta ja sen toteuttamisesta sekä jatkohoidon tarpeen arvioinnista.

Miten hoitoon pääsee

A-klinikkalle ei tarvitse lääkärin lähetettä, vaan ajan voi varata itse. Useilla klinikoilla on myös päivystysaika, jolloin hoitoon voi tulla ilman ajanvarausta. Palvelut ovat kaikille maksuttomia.
Jos paikkakunnalla ei ole erityisesti nuorille suunnattuja päihdehuollon avopalvelupaikkoja, A-klinikalla hoidetaan myös nuoria.
Järvenpään sosiaalisairaalaan pääsee miltä paikkakunnalta tahansa. Hoitoon hakudutaan lähetteen avulla. Hoitoon ohjaavat A-klinikka, terveyskeskus, sairaala, mielenterveystoimisto, työterveyshuolto ja yksityislääkäri. Hoitokustannuksiin osallistuu kotikunta, joten ennen hoitoon tuloa on selvitettävä maksusitoutumisen saaminen sosiaali- ja terveystoimesta.
Sairaalasta varataan hoitopaikka etukäteen.


Laitoshoidon hinnat
euroa/hpv
Katkaisu- ja vieroitushoito412
- Huumevieroitushoito suljetussa hoidossa
 
 
Päihdekuntoutus (myös perheille) 
- Alkoholi- ja monipäihderiippuvuuden kuntoutus sekä lääkeriippuvuuden hoito300
- Laaja-alainen päihdekuntoutus (2 dg potilaat), opioidiriippuvuuden hoidot
 
412
Lääkkeetön yhteisöhoito248
- Terapeuttinen yhteisöhoito, peliriippuvuuden kuntoutus 
 


AA-TOIMINTA

AA-toiminta on tarkoitettu alkoholismista kärsiville miehille ja naisille. Se on ryhmä, jossa jokainen voi kertoa omia kokemuksiaan ja mahdollisesti auttaa toisia selviämään siitä.
AA-toiminnan jäseneksi ei ole muita vaatimuksia kuin halu lopettaa juominen. Toiminta on omavaraista avustuksien pohjalta, joten jäsenmaksuja ei ole.

AA-ryhmät
Ryhmät kokoontuvat noin kahden tunnin mittaisiin palavereihin aikoina ja paikoissa, jotka on ilmoitettu Nimettömien Alkoholistien painetussa ryhmäluettelossa sekä Suomen AA:n internetsivuilla. Lähimmän AA-ryhmän kokoontumis paikat- ja ajat löytyvät Täältä

Ryhmissä on yleensä kiertävä puheenvuoro jolloin jokainen saa kertoa omia mietteitään, kokemuksia ja ilmaista omia tunteitaan, aihepiiriä eikä puheenvuoron pituutta ole rajattu. Kuuntelemisen taito on myös erittäin tärkeää tälläisessa ryhmässä. Omaa puuheenvuoroaan ei ole pakko käyttää, saa myös kuunnella. Ryhmässä käytetään yleensä etunimiä tai ollaan nimettömiä.

Kahdentoista askeleen ohjelma on kokousten henkinen perusta. Se perustuu ensimmäisten alkoholistien selviytymisestä alkoholismista. 12 askelta
Kaksitoista perinnettä muodostuu kokemuksista miten ryhmien olisi hyvä toimia ja miten yhteisö voi säilyttää yhtenäisyytensä. AA:ssa on myös kolme perintöä: toipuminen, yhtenäisyys ja palvelu.
12 perinnettä
Lähde


Myllyhoito

Myllyhoito on Yhdysvalloista lähtöisin olevan 12 askeleen mukaisen päihdetyön malli. Työote on rekisteröity Suomessa Myllyhoitoyhdistykselle.

Myllyhoito perustuu seuraaviin periaatteisiin:
  • Päihderiippuvuus on sairaus
  • Päihderiippuvuus on sairautena monivaiheinen, krooninen ja etenevä.
  • Päihderiippuvuus ei ole kenenkään syy.
  • Alkoholista, lääkkeistä ja huumeista aiheutuvat kemialliset riippuvuussairaudet voidaan hoitaa saman perusohjelman puitteissa.
  • Riippuvuussairauksiin liittyvä tiedotus, koulutus ja havahdutus tulee kohdistaa sairastuneen lähiyhteisöstä koko yhteiskuntaan.
Hoitotiimi koostuu koulutetuista, oman kokemuksen omaavista työntekijöistä ja muista ammattilaisista, jotka osallistuvat tasavertaisesti potilaan hoitoprosessiin.
Toiminnan ensisijainen perusta on AA:n 12 askeleen toipumisohjelman ammatillinen soveltaminen hoito- ja kuntoutustyöhön.
Potilaiden perhe ja muu lähiyhteisö huomioidaan hoidossa ja ohjataan tarvittaessa muihin erityispalveluihin sekä läheisille tarkoitettuihin 12 askeleen ohjelmiin.
Hoidon tavoitteena on potilaiden hyvän toipumisen käynnistäminen ja elämänlaadun paraneminen, jota tukee päihteetön elämäntapa ja jatkuva 12 askeleen toipumisohjelmien tuki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti