Lasten liikuntasuositukset

Tässä lähde

Kuvan lähde tästä

Tänään päivän aiheena oli lasten ja nuorten liikuntasuositukset.

Lapsen kasvua, kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tuetaan liikunnan ja leikin avulla jokapäiväisessä arjessa niin lapsen kotona kuin päivähoitopaikassa/koulussakin. Hoitajan tulisi aina muistaa se, että aktiivisesti liikkuvasta lapsesta kasvaa todennäköisemmin paljon liikkuva aikuinen.
Lasten tulisi harrastaa reipasta liikuntaa noin kaksi tuntia päivässä, esim. leikit, päiväkoti- ja koulumatkat.
Liikunnan tulisi olla monipuolista ja laadukasta, sekä tapahtua eri ympäristöissä. Tämä on lapselle myöskin luonnollista, sillä ei lapsi jaksa keinua tuntikausia, vaan säntää jo puuhailemaan muuta. Leikkiä voi monenlaisissa ympäristöissä mm. metsässä, eikä vain asfaltilla kerrostalon pihalla. Myös lapsen mielikuvitus pääsee oikeuksiinsa monipuolisessa ympäristöissä. Samalla lapsen motoriset taidot kehittyvät.
Hoitajilla on velvollisuus suunnitella lapsille monipuolista tekemistä. Toiminnan tulisi olla suunnitelmallista ja tavoitteellista sekä etukäteen suunniteltua, jotta lapsi saisi siitä eniten hyötyä (ns. liikuntakasvatus).
Turvallisuus ennen kaikkea! Ympäristön tulisi olla lapselle mahdollisimman mieluinen ja kannustaa liikkkumaan! Esim. värit ja erilaiset materiaalit, musiikki sekä se että hoitajat motivoi ja on toiminnassa mukana innostaa lapsia liikkumaan. Lapsille tulisi myös opettaa kädestä pitäen miten toimia turvallisesti eri ympäristöissä ja yhteistyössä muiden lasten kanssa.
Päiväkodissa tulisi olla helposti saatavilla liikkumisvälineitä, mm. palloja, hyppynaruja, liukureita ja  pulkkia, eri vuodenaikojen mukaan.Välineitä tulisi myös olla tarpeeksi monta jotta kukaan ei jää ilman. Lasten tulisi myös oppia jakamisen jalo taito; kädestä ei saa ottaa, eikä joka kerta saa haluamaansa. Lasten tulisi saada käyttää välineitä myös itsenäisesti jotta luovuus kehittyy.
Hoitajan tulee myös olla aktiivisesti yhteistyössä lapsen/nuoren vanhempien kanssa. Vanhemmilla on ensisijaisesti vastuu oman lapsensa kasvattamisesta, sekä he myöskin tuntevat lapsensa parhaiten.
Vanhempien mielipiteitä tulisi kuunnella ja kannustaa harrastamaan lapsen kanssa liikuntaa myös kotona.

Kouluikäisille lapsille on olemassa omat fyysisen aktiivisuuden suosituksensa. Se kiinnittää huomiota liikunnan laatuun, määrään, toteuttamistapoihin, sekä liikkumattomuuteen/paikallaan oloon.

Kuvan lähde tästä

Niiden mukaan kaikkien 7-18-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä monipuolisesti. Ikä tulisi ottaa tässä huomioon, ei 7-vuotiaalta voi odottaa samaa kuin 17- vuotiaalta.
Nykyään lapset istuvat liian paljon, katsellen tv:tä ja pelaillen pelejä. Koulumatkat mennään autolla; ei kävellen tai pyörällä. Nuoret juttelevat enemmän netissä, sen sijaan että tapaisivat ja menisivät vaikka kahville.
Liian moni lapsi on nykyään ylipainoinen ja masentunut ja fyysinen kunto on heikko.
Suositusten mukaan yli 2 h istumajaksoja tulisi välttää. Median ääressä saisi viettää korkeintaan 2 h päivässä.
On hyvä muistaa että liikuntaa tarvitaan viikon jokaisena päivänä. Nuori on voinut jo löytää itselleen sopivan tavan liikkua, ja hänelle on jo muodostunut käsitys itsestään liikkujana. Nuorta voi kannustaa kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja.
Päivittäisen liikunnan tulisi sisältää myös rasittavaa liikuntaa, jossa hengästyttää ja syke nousee.
Aina pitää muistaa se, että liikunnan tulisi olla hauskaa ja tuottaa iloa ja elämyksiä.

 

Viikossa tulisi harjoittaa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa noin 3 krt. Hyviä liikuntamuotoja tässä on mm. lihaskuntoliikkeet, kuntopiiri ja jumppa. Hyvää luustoliikuntaa on erilaiset hypyt ja nopeita suunnanmuutoksia sisältävät leikit, pelit ja urheilulajit. Myös venyttely on hyvä muistaa aina.

Mitä vaikutuksia liikunnalla on lasten ja nuorten kehitykseen?
Lapsen kehitykseen kuuluu olennaisesti liikunta.  Kun lapsi liikkuu hänen elimistönsä saa samalla normaalin kehityksen kannalta välttämätöntä kuormitusta. Samalla lapsen lihakset ja lihasvoima kehittyy ja lisääntyy sekä liikunta vahvistaa sidekudoksia, jänteitä sekä luukudosta. Myös hengitys- ja verenkiertoelimistö kehittyy, kun lapsi touhuilee ja liikkuu hengästymiseen asti.
Liikkuessa lapsi kehittyy myös motorisesti. Tämä kuitenkin edellyttää uuden oppimista ja useaan kertaan toistamista erilaisissa ympäristöissä.
Lapsen hyvinvointiin kuuluu tietenkin myös monipuolinen ravinto sekä riittävä uni ja lepo.
Kun lapsena liikkuu paljon ja omaksuu liikunnallisen elämäntavan, todennäköisesti välttyy aikuisena mm. ylipainolta, tyypin 2 diabetekselta, sydän- ja verisuonitaudeilta, sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksilta.
Myös hermosto kehittyy, kun lapsi oppii uusia taitoja. Tähän liittyy myös se, että lapsi oppii tunnistamaan kehon osia, kehon eri puolet (oikea ja vasen), sekä kehon ääriviivat. Samalla myös tiedolliset (kognitiiviset) taidot kehittyvät, sekä itsetuntemus kasvaa. Lapsi liikkuu havaitakseen ja havaitsee liikkuakseen.
Nuorten hyvinvointi ja itseluottamus kasvaa, sekä paino pysyy normaalina. Myös opiskelu on helpompaa. Keho pysyy kunnossa ja hyvinvoivana. Liikunnalla on myös myönteisiä vaikutuksia lapsen/nuoren sosiaaliseen kehitykseen. Se mahdollistaa vuorovaikutuksen muiden kanssa, toisten kanssa työskentelyn ja uusien sosiaalisten suhteiden luomisen.
Myös kestävyyskunto, veren rasva-arvot, verenpaine, aineenvaihdunta, luuston terveys, henkinen hyvinvointi ja oppiminen paranevat kun liikkuu.

Miten näitä edellä mainittuja suosituksia voisi sitten toteuttaa käytännössä?
Päiväkodissa hoitajat voisivat suunnitella etukäteen toimintaa ja hyödyntää liikkumiseen erilaisia ympäristöjä (piha, liikuntasali, puisto, retket, sisätilat..). Vain mielikuvitus on rajana. Lapsen tulisi saada olla ulkona joka päivä useampi tunti. Toiminnan ei aina tarvitse olla ohjattua, yleensä lapset keksivät itsekin tekemistä ja leikkejä.

Kuvan lähde tästä

Päiväkodin piha ja sisustus tulisi olla mielenkiintoinen ja monipuolinen mikä kannustaa lapsia liikkumaan ja leikkimään. Jos leikki/liikkumisvälineillä on jokin varasto, lasten tulisi saada hakea haluamiansa välineitä vapaasti, kunhan muistaa palauttaa käytön jälkeen. Päiväkotiin tulisi hankkia monipuolisesti leikkivälineitä (hernepusseja, palloja, pulkkia, hiekkaleluja..).
Hoitajat voisivat keskustella vanhempien kanssa liikkumisen tärkeydestä, ja kertoa vinkkejä kotona liikkumiseen ja lapsen motivoimiseen.
Koululaisia tulisi kannustaa liikkumaan enemmän välitunneilla. Voi vaikka hyppiä hyppynarulla, pelata jalkapalloa, tai alkaa vanhoja kunnon leikkejä kuten rosvoa ja poliisia tai tervapataa. Myös lukujärjestykseen voisi mahduttaa enemmän liikuntatunteja.
Yläkoulussa meilllä oli sellainen taisto- lihaskuntokamppanja, jossa nuoria kannustettiin liikkumaan niin vapaa-aikana kuin koulussakin. Siinä jokaiselle jaettiin vihkonen jossa oli treenivinkkejä noin kuuden viikon ajaksi. Siinä esiteltiin liikkeitä ja kannustettiin haastamaan itsensä ja parantamaan tulostaan. Tällaisia tempauksia pitäisi mielestäni olla enemmänkin nuorille. Myös kaikenlaisten ilmaislipukkeiden jakaminen vaikka kuntosalille voisi innostaa nuoria liikkumaan enemmän.

Tässä vielä linkki hyödylliseen sivustoon!
 

Kuntoutuksen arvot

 

Nyt olisi aiheena työyhteisön arvot.
Aloitetaan siitä, mitä tarkoittaa organisaatiokulttuuri. Meistä jokainen on varmasti mennyt joskus aivan vieraalle työpaikalle, vaikka työharjoitteluun tai kesätöihin. Silloin työpaikan organisaatiokulttuuri näkyy aika selkeästi; minkälaisen ensivaikutelman saat työpaikasta, tai miten sinut otetaan vastaan "työporukkaan". Jokainen myös katsoo työpaikan ulkoisia puitteita, sisustusta, siisteyttä jne. Aika nopeasti myös huomaa, miten työntekijät suhtautuvat toisiinsa, millainen tunnelma työpaikalla on ja miten hommat hoituvat (työpaikan yhteiset ajattelu- sekä toimintatavat, yhteiset pelisäännöt).
Yleensä työpaikoilla on myös tietynlaisia arvoja, joiden pitäisi näkyä myös työnteossa. Arvoja on usein mietitty esimerkiksi tiimipalavereissa. Tällainen arvo voisi olla vaikka kuntouttava työote. Arvoista kiinnipitäminen ja niiden toteuttaminen on jokaisen vastuulla työpaikalla!
Organisaatiokulttuuriin liittyy myös tietyn ammattialan perusfilosofia; hoitoalalla se voisi olla vaikkapa hoitajan eettiset ohjeet, joita kaikki hoitajat pyrkivät noudattamaan.
Työyhteisön muodostavat samassa organisaatiossa toimivat ihmiset. Organisaatiokulttuuriin liittyy siis läheisesti arvot, uskomukset, asenteet sekä perinteet. Nistä voi olla joskus aika vaikea päästä ns. kehittymään eteenpäin, jos kaikki pitävät itsepintaisesti omista näkemyksistään kiinni.
Työpaikoilla on usein selvä hierarkia, esimerkiksi vaikka sairaalassa (lääkärit--osastonhoitajat--sairaanhoitajat--lähihoitajat--..jne). Organisaatiokulttuuriin kuuluukin se, että on ns. johtaja ja työntekijät.
Mutta hyvä asia on se, että oman työpaikan organisaatiokulttuuria voi ja pitääkin kehittää. Työpaikalla voidaan esimerkiksi miettiä sitä, miten työntekijät kokevat organisaatiokulttuurin ja mitä sen haluttaisiin olevan.

No, mitä sitten tarkoittaa sanonta: "jos toimii vastoin organisaatiokulttuuria, on kuin yrittäisi narulla työntää"?

Tässä kuvan lähde

Mielestäni se tarkoittaa sitä, että yhteisistä pelisäännöistä ja arvoista pitää pitää kiinni, ja tämä on kaikkien vastuulla. Muuten työyhteisö ei voi hyvin, eikä saavuta toivottua tulosta. Otetaanpa esimerkiksi se, että työpaikan (esim. hoivakoti) yhteinen arvo on kuntouttava työote. Jos kaikki hoitajat eivät toimi tämän arvon mukaan, asukkaat kärsivät. Jos heitä ei esim. kävelytetä päivittäin, toimintakyky laskee silmissä. Tämä on kuin yrittäisi "narulla työntää". Näin asukkaiden toimintakyky ei voi edetä, vaan se laskee ja heikkenee nopeasti.
Seuraavaksi muutama esimerkki työyhteisössä tehdyistä arvovalinnoista. Työyhteisön arvot esim. määrittelevät sen miten kuntouttava työote ymmärretään ja toteutetaan. Pitää muistaa se että sanat ja teot kuuluvat yhteen; arvot ovat valintoja jotka näkyvät teoissa.
Arvoihin liittyy läheisesti myös etiikka (mikä on oikein/väärin). Eettiset arvot ohjaavat moraalisia ja eettisiä valintoja.
Mieleeni tuli monia eettisiä kysymyksiä, mm. hoitajien kiire. Ei ole aikaa hoitaa potilaita niin hyvin kuin haluaisi. Jokaiselle potilaalle/asukkaalle ei välttämättä jää henkilökohtaista aikaa jutella hoitajan kanssa ja kertoa kuulumisista tai huolista. Helposti hoito jää keskittymään vain siihen fyysiseen puoleen (perushoito) eikä niinkään psyykkiseen tai sosiaaliseen puoleen, jotka ovat aivan yhtä tärkeitä ottaa huomioon.
Tällaiset eettiset kysymykset johtavat siihen, että hoitajilla on kauhea stressi, joka voi johtaa kaikenlaisiin terveysongelmiin. Hoitajien stressi vaikuttaa potilaisiin, ja kierre on valmis. Hoitaja voi kokea voimattomuutta tällaisessa tilanteessa. Joskus työpaikalla voi olla käytössä vanhat rutiinit, jolloin yksittäisen hoitajan (vaikka vastavalmistuneen) arvot voivat olla erilaiset tai jopa ristiriidassa. Jos vaikka yksi hoitaja ei työvuoronsa aikana kävelytä/kuntouta asukasta, muiden tekemä työ voi mennä hukkaan ja kuntoutuja saa ristiriitaisia ohjeita.
Myös potilaiden itsemääräämisoikeus on yksi eettinen kysymys. Esim. jos dementoitunut potilas ei suostu ottamaan lääkkeitä, sanotaanko hänelle, että ne ovat karkkeja? Tai jos asukas ei suostu lähtemään pesulle, pakotetaanko hänet pesulle, tai uhkaillaanko sillä että hän joutuu ulos hoivakodista, jos ei suostu lähtemään pesulle? Tietenkin jokainen hoitaja on erilainen, mutta jokaisen tulisi miettiä omalle kohdalleen, onko tämä eettisten periaatteiden mukaista toimintaa.

                                                                                            ( tässä kuvan lähde:  )              
Sitten mennäänkin yhteiskunnan arvoihin. Ne näkyvät mm. lainsäädännöissä ja rahoituksessa. Jos esim. yhteiskunta näkee että kuntoutustoiminta on kannattavaa toimintaa, sitä tuetaan ja rahoitetaan.
Suomalaisia arvoja on aina ollut ahkeruus, työnteko sekä yrittäminen. Myös itse pärjääminen, koulutus, äänestäminen ja vähäosaisten auttaminen koetaan tärkeiksi asioiksi. Ympäristöstä huolehtiminen on myös tärkeää suomalaisten mielestä. Myös terveyttä sekä hyvinvointivaltiota arvostetaan suuresti.
Mielestäni on hyvä että suomalaiset eivät arvosta esimerkiksi rahaa, valtaa tai mainetta, vaan suomalaisten arvot on maalaisjärjellä mietittyjä.
Mietin vaan, että jos suomalaiset kuitenkin arvostavat hyvinvointivaltiotamme, miksi sitten valitetaan aina suurista veroista, vaikka ne mahdollistavat esim. julkisen terveydenhuollon.
On hyvä että ahkeruutta ja työntekoa arvostetaan. Myös ympäristöstä huolehtiminen on todella tärkeä asia, sillä näin mahdollistamme sen, että tulevatkin sukupolvet saavat nauttia kauniista suomalaisesta ja puhtaasta luonnosta.

Entä mitä sitten ovat kuntoutuksen arvot?
1) onnellisuus
Onnellisuuskin on suhteellista. Se ei liity siihen että on paljon omaisuutta tai rahaa. Sen sijaan kuuluminen yhteisöön ja hyvät ihmissuhteet lisäävät onnellisuutta. Kuntoutuksessa pyritään siihen että ihminen olisi onnellinen.

2) vapaus
Kuntoutumisessa ihmisellä on aina tietty vapaus. Pyritään siihen, että hän olisi itse osallisena prosessissaan, asettaisi tavoitteita ja suunnittelisi kuntoutumistaan. Hänellä on myös vapaus tietää kaikista eri vaihtoehdoista. Hän on myös yhtälailla vapaa kieltäytymään avusta.

3) oikeudenmukaisuus

Kuvan lähde

Monesti mm. kuntoutuspalvelujen saaminen on epäoikeudenmukaista. Välillä kuntoutujaa ei kuunnella häntä itseään koskevissa asioissa.

4) tasa-arvo
Jokaisen kuntoutujan tulisi olla samanarvoinen.

Myös itsemääräämisoikeus, asiakaslähtöisyys, elämänlaatu, itsenäisyys, ja osallisuus sekä asiakkaan kunnioitus yksilönä ovat mielestäni todella tärkeitä kuntoutuksen arvoja.

Kuntoutuksen neljä toiminta-aluetta

Tunnilla käytiin läpi kuntoutuksen neljää toiminta-aluetta.

Ne ovat lääkinnällinen kuntoutus, sosiaalinen kuntoutus, ammatillinen kuntoutus ja kasvatuksellinen kuntoutus.
Lääkinnällisen kuntoutus on terveydenhuollon järjestämää kuntoutusta. Kuntoutuspalveluja antavat terveyskeskukset ja sairaalat, missä lääkäri toteaa yhdessä asiakkaan kanssa kuntoutustarpeen. Kuntoutus alkaa ainostaan lääkärin lähetteellä. Lääkinnälliseen kuntoutukseen eivät kuulu lääkkeet.
Lääkinnällisen kuntoutuksen osa-alueita on:

• sopeutumisvalmennus ( Tämän avulla pyritään sopeuttamaan kuntoutujaa ja hänen lähesiään vamman tai haitan tuomiin elämänmuutoksiin.)
• laitoskuntoutus ( Tietyn ajanjakson aikana yksilöllistä tai ryhmässä tapahtuvaa laitoksen järjestämää kuntoutusta.)
• kuntoutusohjaus ( Tukee ja auttaa kuntoutujaa ja läheisiä kuntoutuksen käynnistämisessä.)
• terapiat ( Terapiat ovat avo- ja laitoskuntoutusta.Muotoja ovat fysioterapia mm. ratsastusterapia, toiminta-,puhe- ja psykoterapia.)
• kuntoutustutkimus ( Tänne ohjautuvat kuntoutujat joiden tilanne on haastava ja elämänhallintaa vaikeuttavat fyysiset, sosiaaliset, henkiset ja psyykkiset vaikeudet.)
• apuvälinehuolto ( Tavoitteena kuntoutujan omatoimisuuden ja toimintakyvyn lisääminen sekä pysyminen ennallaan.)

Sosiaalinen kuntoutus on selviytymistä päivittäisistä vuorovaikutussuhteista, omista rooleista.Sekä kuntoutuksella pyritään parantamaan sosiaalista toimintakykyä. Kuntoutuksessa keskeisintä on kuntouttava sosiaalityö ja työskentelyote.

Ammatillinen kuntoutuksen tarkoituksena on parantaa sekä ylläpitää kuntoutujan toiminta-ja työkykyä.
Ammatillisen kuntoutuksen muotoja ovat mm.

• ammatinvalinnanohjaus
• kuntoutustutkimus
• työhön valmennus
• ammatillinen koulutus
• työvoimaneuvonta

Kasvatuksellinen kuntoutus

Kasvatuksellinen kuntoutus kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Se sisältää aina fyysisen, sosiaalisen, psyykkisen ja henkisen tarpeen. Kasvatuksellinen kuntoutus pyrkii edistämään pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja muutoin erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevien kasvua sekä kehitystä.
Kuntoutus liittyy lasten päivähoitoon ja koulun käyntiin.
Erityistä hoitoa tarvitsevalle lapselle tehdään kuntoutussuunnitelma opetushenkilöstön ja vanhempien kanssa.

Sosiaalinen toimintakyky

Sosiaalisella toimintakyvyllä viitataan ihmisen yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen, yhteyteen muiden kanssa sekä yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnalliseen rooliin. Sosiaaliseen toimintakykyyn liitetetään taloudelliset, tekniset ja kulttuurilliset tekijät. Yksin jäämistä pidetään terveysriskinä. Hyvinvointi lisää ihmisen aktiivista roolia yhteisössä. Hyvinvointi voi vaikuttaa myös yhteisön ja yhteiskunnan asioihin.

Sosiaalista toimitakykyä määrittelevät:

• Luonnollinen vuorovaikutus
• Elämän mielekkyys
• Suhteet omaisiin ja ystäviin
• Osallisuus yhteisölliseen elämään
• Kyky huolehtia itsestä

Sosiaalista tomintakykyä voi edistää:

• Tukemalla ihmissuhteita
• Vertaistuen järjestämisellä
• Tukemalla kuntoutujan osallisuutta
• Yhteisöllisyyttä tukemalla

Kuntouttava työote

Kuntouttava työote

Hoitajan työtapa tehdä hoito ja kuntoutustyötä monenlaisissa tilanteissa. Tavoitteena parantaa kuntoutujan toimintakykyä ja mahdollisuuksia sekä motivoida kuntoutumiseen. Hoitaja avustaa kuntoutujaa, mutta ei tee hänen puolestaan asoita joista hän selviää itsenäisesti. Kuntoutuja asettaa itselleen tavoitteita ja valintoja kuntoutuksestaan, ja ottaa omasta kuntoutuksestaan vastuun. Kuntoutujalle voimavarana voi olla myös tieto sairaudesta ja sen itsehoidosta. Myös läheisten tuki ja kannustus on hyvä voimavara. Fyysisen ja psykososiaalisen ympäristön avulla pyritään säilyttämään kuntoutujan toimintakyky. Kuntoutujaa autetaan selviytymään erilaisista esteistä joita voivat olla sosiaaliset, taloudelliset, aineelliset tai ajattelumaailmaan liittyviä. Kuntouttavan työotteen tavoitteena on asiaakkaan voimaantuminen, syntyy asiakkaan ja työntekijän vuorovaikutuksessa kun asiakas tulee kohdatuksi. Kuntoutuja löytää yhteyden voimavaroihinsa ja mahdollisuuksiinsa.

Miten käytännössä olette toteuttaneet/ voisitte toteuttaa kuntouttavan työotteen periaatteita hoitotyössäsi?

Olemme toteuttaneet kuntouttavaa työotetta hoitotyössä, emme ole tehneet asukkaiden puolesta sellaisia asioita joista he selviytyvät itsenäisesti/ohjatusti. Esimerkiksi hiusten kampaaminen, mikäli mahdollista asukas liikkuu itsenäisesti pyörätuolilla paikasta toiseen.

Mitä esteitä tai uhkia kuntouttavalle työotteelle?

• Motivaation puute (kuntoutuja, hoitaja)
• Mielenterveys ongelmat
• Päihteet
• Tapaturmat
• Kielimuuri
• Hoitajan asenne
• Tietämättömyys
• Aistivammat

Millaisia voimavaroja eri-ikäisillä voi olla?

• Perhe, ystävät
• Harrastukset
• Tieto sairaudesta
• Päiväkoti
• Aikaisempi toimintakyky
• Oikea asenne kuntoutumiseen
• Omaisten toiveet/ tarpeet

Miten voi saada ihmisen motivoitumaan/ miten motivoida ihmistä?

• Kannustaa osallistumaan
• Innostumaan ja kiinnostumaan asiasta --> perustelu ja tiedon jakaminen
•  Kerrotaan mitä voi tapahtua jos ei toimi näin
• Antaa kannustavaa palautetta
• Toimii esimerkillisesti
• Kuuntelemalla

Mitä kuntouttavan työotteen mukainen toiminta edellyttää hoitajalta?

• Asiakkaan motivointi kuntoutukseen
• Ei tehdä puolesta
• Annetaan aikaa asiakkaalle
• Hoitajan pitää pystyä perustelemaan, miksi tehdään näin
• Suunnitelmallisuutta
• Ergonomiset työskentely asennot
• Turvallisuus

Millaisia itse olette ''kuntouttavina hoitajina''?

• Asenne kohdallaan
• Kannustamme
• Ohjaamme
• Ei lannistuta vastoinkäymisistä
• Reippaita

Kasvatuksellinen kuntoutus

Kasvatuksellisella kuntoutuksella tarkoitetaan vammaisen, vajaakuntoisen lapsen kasvatusta ja koulutusta, jotka usein edellyttävät erityisjärjestelyjä. Sen lähtökohtana ovat yksilölliset tuen tarpeet.
Lapsen varhaisvuosina kasvatuksellisen kuntoutuksen tehtäväalue on laaja ja sen toimintaan tarvitaan tietoa, taitoa ja osaamista monilta eri sektoreilta, joissa korostuu perhekeskeinen toiminta.
Lapsen kuntoutustarve voi olla myös diagnosoimaton, jolloin vanhemmat ja henkilökunta ovat havainneet lapsessa jotain erityistä esimerkiksi puheen viivästyminen.
Havainnointien jälkeen lapsille tehdään erilaisia tutkimuksia, joissa selvitetään lapsen aivotoimintaa, motoriikkaa ja luovuutta.
Lapsen kehitystä seurataan jo pienestä pitäen jatkusvasti ja säännöllisesti neuvola käynneillä.
Lapsen kehitystä tuetaan erityisopetuksella, päiväkodissa lapsella on varhaiskasvatussuunnitelma ja kouluissa käytetään hojksia.
Lapselle voidaan tehdä koulukypsyys testi tai neurologinen testi, jolloin saadaan tietää onko lapsella tarvittavat oppimisvalmiudet.
Kasvatuksellinen kuntoutus yhdistää kasvatuksen, opetuksen, oppilashuollon ja kuntoutuksen toisiinsa.


Yleisimpiä lasten kuntoutuksen syitä:

• puheen ja kielen kehityksen viivästyminen
• tarkkaavaisuuden häiriöt
• autismi
• sosiaaliset häiriöt
• liikuntavamma/ cp- vammat
• viivästynyt kehitys
• oppimisvaikeudet esim. lukihäiriö

3-Portainen tuki

Yleinen tuki (YTY)

Opettaja laatii oppilaalle arvion johon kirjataan tukitoimet ja tuen kesto, josta keskustellaan yhdessä vanhempien kanssa. Tuki voi kestää n. 2-3 kuukautta ja se voi olla mm. tukiopetusta, erityisopettajan pienryhmäopetusta tai koulukuraattorin luona käyntejä. Mikäli tuki ei riitä siirrytään seuraavaan portaaseen.

Tehostettu tuki (TEHO)

Erityisopettaja ja luokanopettaja yhdessä laativat oppilaalle oppimissuunnitelman johon kirjataan tukitoimet. Tukea voidaan antaa luokuvuoden tai lukukauden ajan, jolloin kodin tuki on myös tärkeää. 

Erityinen tuki (ETU)

Oppilashuoltoryhmä laatii oppilaasta selvityksen aiempien tukitoimien perusteella. Rehtorin esityksen perusteella opetustoimenjohtaja tekee erityisoppilaspäätöksen tuen aloittamisesta. Oppilaalle tehdään HOJKS (=Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma). Erityis tuen päätöstä taskastellaan n. 2 vuoden välein.  

Lähde

Psyykkisen toimintakyvyn osa- alueiden arviointi

Miten arvioit tai selvität psyykkisen toimintakyvyn osa-alueita?

Psyykkistä toimintakykya voidaan arvioida haastattelemalla ja havainnoimalla kuntoutujan mietteitä ja ajatuksia sekä käyttämällä apuna verkostokarttaa.Verkostokartan avulla pystytään kartoittamaan sosiaalisia suhteita muihin ihmisiin.Millainen persoona kuntoutuja on? Millaiseksi kokee oman tunne-elämänsä, millainen mieliala on?, onko tyytyväinen nykyiseen elämän tilanteeseensa?, millaisena näkee tulevaisuuden?. Miten hallitsee omat tunteet,ajattelun ja toiminnan?, Miten käsittelee tietoa ja ratkaisee ongelmatilanteet?. Millaisia voimavaroja kuntoutujalla on?, Onko todettu sairauksia tai mielenterveyden häiriöitä?. Kokeeko olonsa turvalliseksi? Hoitaja voi myös havainnoida potilaan ulkoista olemusta sekä sanatonta viestintää, näin voi mahdollisesti saada enemmän tietoa. Läheisten kanssa keskustelu on myös hyödyllistä.

Psyykkisen toimmintakyvyn mittareita:

• GDS-15 ja CES-D (depressio mittari)
• MMSE ja CDR (mittaavat kognitiivisia toimintoja)
• YKSINÄISYYS TESTI (mittaa yksinäisyyttä)
• CERAD (mittaa muistia)
• RAVA (mittaa toimintakykyä ja avuntarvetta mm. näkö, kuulo, puhe, liikkuminen, rakon ja suolen toiminta, ravitsemus, lääkehoito, muisti, peseytyminen, pukeutuminen ja psyyke. Rava testi tehdään yleensä yli 65-vuotiaille.)

Mittarit antavat luotettavaa tietoa vain silloin kun hoitaja esittää asiat "oikein", esim. potilaalla on huono päivä.

Linkki MMSE testiin:
 http://www.terveysportti.fi/xmedia/extra/ykt/mmse-lomake.pdf

Dialogi

Mitä dialogi on?

• Vuoropuhelua
• Kuuntelua/ Kuulluksi tulemista



Lähde

• Erilaisuus

Mitä dialogiselta kohtaamiselta edellytään?

• Ihmiset ajattelevat yhdessä
• Kukaan ei ole väärässä
• Monia näkökulmia
• Vuorokuuntelua ( Toinen puhuu, toinen kuuntelee)

Mikä dialogissa on vaikeaa?

• Puheen vuoron antaminen toiselle
• Kiinnostuneena oleminen
• Kuulluksi tuleminen

Henkilökohtaiset arvot

Tunnin aiheena oli henkilökohtaiset arvot ja kokosimme kaikkien omia arvoja yhteen joista listasimme tärkeimmät blogiimme.

Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi ?

• Perhe
• Ystävät
• Terveys

Kuinka paljon käytät aikaa tärkeimpinä pitämiin asioihin ?

• Vietämme aikaa jonkin verran perheen ja ystävien kanssa

Mihin käytät rahasi?

• Vuokraan
• Bensaan
• Ruokaan
• Bussimatkoihin
• Säästöön

Minkä menettämistä pelkäät?

• Perheen jäsenien
• Lemmikkien

Mitä tekisit jos sinulla olisi paljon aikaa ?

• Matkustaisin
• Nukkuisin
• Söisin hyvää ruokaa
• Olisin vaan

Mikä saa sinut kiihtymään ?

• Tyhmät ja ärsyttävät ihmiset
• Huono päivä
• Pieleen menneet asiat

Mistä asiasta olisit valmis maksamaan suuren summan ?

• Terveydestä

Ketä ihmistä arvostat?

• Äiti
• Isä

Miksi olet valinnut hoitoalan?

• Monipuolinen
• Kiinnostava
• Ihmisläheistä työtä
• Varma työllistyminen

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky on kykyä suoriutua älyllisistä ja henkisistä työskentelyistä.
Tiedon vastaanottamista ja käsittelyä, käsitteiden muodostaminen ympäröivästä maailmasta, kyky tuntea ja kokea.
Kyky tehdä suunnitelmia omalle elämälle, vastuun ottaminen tekemisistä ja valinnoista.

Psyykkiseen toimintakykyyn kuuluvat myös Realiteettinen taju eli todellisuudentaju, jolla tarkoitetaan kykyä erottaa omat sisäiset tarpeet, tunteet ja pelot ulkopuolisista tapahtumista. Todellisuudentajuinen henkilö kykenee arvioimaan yhteyttä itse kokemansa ja todellisen tilanteen välillä. Hän tietää mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, mikä on haavetta ja mikä todellista elämänkulkua.

Elämän hallinnan kokeminen: tunne siitä että voi jossain määrin vaikuttaa omaan elämäänsä ja sen kulkuun. Kysymys voi olla joko sisäisestä hallinnasta siitä että kykenee psyykkisesti käsittelemään erilaisia haasteita ja elämän tuomia vastoinkäymisiä tai ulkoisesta hallinnasta jossa pystyy muuttamaan ulkoisia olosuhteitaan. Sisäistä elämän hallintaa voi olla vaikka ulkoisiin oloihin ei pystyisi mitenkään vaikuttama. Aina on mahdollista hyväksyä se mille ei mitään mahda ja säilyttää psyykkinen toimintakykynsä vaikealtakin tuntuvassa tilanteessa.

Optimismi eli kyky säilyttää luottamus siihen että elämässä voi selvitä.

Tyytyväisyys elämään  tarkoittaa: sen hyväksymistä että elämä on ollut omaa ja  itsensä näköistä elämää. Vaikeuksia ja haasteita on voinut olla paljonkin, mutta niistä on selvitty ja tulevaisuudessakin on mahdollista selvitä haasteista joita saattaa kohdata.

Sosiaalinen toimintakykyisyys tarkoittaa: pystyy rakastamaan muita ihmisiä ja luomaan eritasoisia ihmissuhteita läheisístä etäisempiin. Se on myös selviämistä kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Tähän kuuluu sen tajuaminen ja hyväksyminen että on olemassa ihmisiä joiden kanssa henkilö kemia ei kohtaa.Toimintakykyisyys tarkoittaa tässä yhteydessä sitä , että pystyy valitsemaan antautuuko konfliktiin , ristiriitaan vai säilyttääkö etäisyyden eikä provosoidu.

Itseluottamus ilmenee uskona oman toiminnan tuloksellisuuteen. Henkilön arvioinnit omasta toimintakyvystään ovat myönteisiä mutta eivät epärealistisia. Itsetuntemus on luottamuksen pohjana. Ihminen tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämisalueensa ja on armelian itselleen ja muille. Voi epäonnistua ja pettyä itseensä sekä toisiin ihmisiin mutta kokemukset säilyy ja kelpaa itselleen.

Toiminallisuus on sitä ettei jää odottamaan mitä sattaa tapahtua. On omia tarpeita ja tärkeiksi koettuja asioita joiden saavuttamiseksi pystyy toimimaan.

Psyykkisen toiminnan kolme perusaluetta on ajattelu, tunne-elämä ja toiminta. Tälläinen ihminen tuntee olonsa hyväksi, arvostaa itseään ja suhtautuu asioihin optimistisesti.
Toimintakyky voi vaihdella vaikka ei olisi mitään häiriötä.
Itsearvostus ei liity suorituksiin vaan itsensä arvostukseen.

Osa-alueet:
-Havaitseminen
-Muisti
-Oppiminen
-Ajattelu
-Kommunikointi

Psyykkinen kuntoutus

Kuuluu lääkinnälliseen kuntoutuksen alueeseen. Tällöin on toimintakyky alentunut ja tarvitaan kuntoutustarvetta ja palvelujärjestelmiä josta vastaavat terveydenhuollon lainsäädäntö. Psyykkistä on vaikea erottaa sosiaalisista tekijöistä. Psyykkinen toimintakyvyssä on kysymys mielenterveyspalveluista.

Kuntoutumisen tukeminen

• Auttamista arjen eri tilanteissa
• Tukeminen nykyhetkessä
• Mielenterveyspalvelut:
• esim. kriisipalvelut, psykologit, sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, psykoterapiapalvelut
• Kuntoutuspalvelut:
• esim. asumispalvelut, päivätoimintakeskukset, työtoimintakeskukset, kuntoutuskurssit

Psyykkinen kuntoutuminen

Kuntoutuminen kuvataan prosessina.
Kuntoutustarve --> kuntoutuksen tavoitteista ja keinoista sopiminen --> kuntoutuksen toteuttaminen --> arviointi --> kuntoutus jatkuu tai päättyy

Kuntoutumisen tukemisessa päärooleissa on toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantumiseen liittyvät tarpeet ja toiveet. Keinot ja menetelmät johdetaan näistä.

Kuntoutuksen historia

1. Sosiaaliturvan kehitysvaiheet

Ennen kuin Suomi itsenäistyi (v.1917), se kuului Venäjään autonomisena suurruhtinaskuntana.

Köyhäinhoidon kausi
1800-luvulla ihmiset viljelivät maata ja Suomi oli jakaantunut kyläyhteisöihin.
Vanhukset saivat huolenpidon lapsiltaan ja isovanhemmat huolehtivat näiden lapsista.

Sosiaalityö oli tuolloin orpojen, rikollisten, kerjäläisten, ja parantumattomasti sairaiden sijoittamista laitoksiin kaupunkien ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Aikansa syrjäytyneistä tuli hyljeksittyjä. Laitoksissa heitä ei juurikaan autettu, eikä monillakaan ollut mahdollisuuksia selvitä niistä takaisin yhteiskuntaan.

Ihmiset alkoivat käydä kauppaa ja tavarat maksettiin rahalla. Samalla rakennettiin rautateitä ja kulkuyhteydet paranivat huomattavasti. Tämä johti siihen että ihmiset olivat enemmän tekemisissä toistensa kanssa.
Ihmiset alkoivat käydä palkkatöissä, ja työ- sekä vapaa-ajan merkitys korostui.
Julkinen sosiaaliturva oli melkein olematonta, jokainen huolehti itsestään. Vallalla oli hyväntekeväisyysajattelu, heikompia autettiin ja säälittiin. Perustettiin erilaisia köyhäin- ja vaivaistaloja.
Ihmiset olivat ahkeria sekä omatoimisia ja tekivät kovasti töitä.

Työväenkysymyksen kausi (1800-1900 luvun vaihde)
Alettiin miettiä, miten työväestön oloja voisi parantaa. Uusia lakeja säädettiin, mm. liittyen lasten työssäkäynnin rajoittamiseen ja tapaturmavakuutukseen, joka korostaa työnantajan vastuuta. Erilaisia ammattijärjestöjä perustettiin.


Maailmansotien välinen aika (1918-1939)
Sodan jälkeistä suomea alettiin parantelemaan pienillä uudistuksilla.Sosiaaliturva oli kunnallisen köyhäinhoidon varassa. Sosiaalivakuutuslainsäädäntöä alettiin säätää. Lastensuojelu sekä sosiaalityö alkoi. Kansaneläkelaki astui voimaan vuonna 1937. Se oli merkittävä kehitys Suomen sosiaaliturvassa. Myös uusi tapaturmavakuutuslaki (1935) sekä äitiysavustuslaki (1938) olivat suuria edistysaskeleita.

Hyvinvointivaltion laajentamisen kausi (sodan päättyminen 1990 luvun alku)
Sotien jälkeen (1940-1970) Suomalaisten sosiaalinen ajattelutapa muuttui. Sotien jälkeen keskityttiin sotakorvauksien maksamiseen, sotavammaisten, -leskien, ja -orpojen auttamiseen, sekä asuttamistoimintaan.
Ihmiset muuttivat työn perässä kaupunkeihin. Elämäntyyli oli hyvin kulutuskeskeinen, keskityttiin kuluttamiseen ja työssä käyntiin. Myös naiset siirtyivät työelämään miesten rinnalle. Tämän johdosta avioliittoja solmittiin vähemmän ja avioerot lisääntyivät. Myös lapsia syntyi vähemmän kuin ennen.
Samalla tehtiin monia ja hyvinkin merkittäviä uudistuksia sekä säädettiin uusia lakeja. Tavoitteena oli taata vähimmäistoimeentulo kaikille kansalaisille. Sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut ilmaisia ja lakisääteisiä. Vammaisille tuli erilaisia palveluita, sekä tuli perhepoliittisia uudistuksia (lapsilisät (1948), äitiyspäiväraha, päivähoitolaki (1973), lastensuojelulaki, kotihoidontuki (1985)).
1990 kaikille alle 3-vuotiaille lapsille taattiin päivähoitopaikka/kotona hoidettaville lapsille kotihoidon tukea. Kuusi vuotta myöhemmin päivähoito-oikeus alkoi koskea kaikkia alle kouluikäisiä lapsia.

Tapaturmavakuutus alkoi koskea myös henkisen työn tekijöitä.
Äitiysavustusta alettiin maksaa kaikille synnyttäjille vuonna 1949.
Vuonna 1956 astui voimaan kansaneläkeuudistus, joka paransi eläkeläisten asemaa; eläkkeitä alettiin maksaa kuukausittain. Tällöin moni ihminen alkoi saamaan ensinmäistä kertaa omaa rahaa joka kuukausi. Samana vuonna tapahtui myös jotain merkittävää; huoltoapulaki hyväksyttiin. Sen ansiosta sosiaaliavun saamisen edellytyksenä ei ollut enää ainoastaan köyhyys, vaan myös vähävaraisille (ennaltaehkäisevää työtä). Näin päästiin irtautumaan köyhäinhoidosta sosiaalihuoltoon.
Valtion ja kuntien yhteistyö terveydenhuollossa alkoi v. 1943, jolloin keskussairaalalaki astui voimaan, ja ensinmäisen keskussairaalat aloittivat toimintainsa 1950 -luvun alussa.

1960- luvulla oli tavoitteena laajat terveydenhuollon palvelut, ja 1970 keskityttiin sairauksien ehkäisyyn. Pakollinen sairausvakuutus tuli vuonna 1963. Tämän ansiosta jokainen suomessa asuva on vakuutettu sairauden, raskauden tai synnytyksen varalta. Se korvaa kustannuksia sekä tulomenetyksiä. Tämä paransi sosiaaliturvaa.
Suomi muuttui entisestä maatalousyhteiskunnasta teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi (n. 1970). 1972 Kansanterveyslaki astui voimaan, tavoitteenaan taata kaikille kansalaisille yhtenäiset terveydenhuoltopalvelut (syntyi julkiset perusterveydenhuoltopalvelut → kuntien velvollisuus järjestää sairaanhoito, kouluterveydenhoito, sekä alle 17-vuotiaiden hammashuolto).
Suomesta oli tulossa kovaa vauhtia toimiva hyvinvointivaltio.

Lama-ajan sosiaalipolitiikka (1990) Suomeen iski syvä talouslama. Lama vaikutti joihinkin lakeihin ja tukiin, joihin tehtiin uudistuksia ja leikkauksia.
Työttömyys kasvoi nopeasti, joka pienensi verotuloja, ja erilaiset sosiaalimenot kasvoivat (esim. eläke- ja sairausturva, työttömyysturvan menot, verovaroilla maksettiin sosiaali- ja terveyspalvelut). Suomen valtio alkoi velkaantua. Taloutta pyrittiin tasapainottamaan kiristämällä työn verotusta. Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995.
Uudistuksiakin oli. Vuonna 1990 astui voimaan perhe-eläkeuudistus, jonka ansiosta myös mieslesket saivat tukia. Myös kuntoutuslaisäädäntö uudistui 1991, joka selkeytti kuntoutusjärjestelmän työnjakoa, useisiin lakeihin myös sisällytettiin kuntoutusvelvoite. Kuntoutuksen aikana saa kuntoutusrahaa, jota maksetaan 16-64- vuotiaille.
Laman aikana esim. terveydenhuollossa asiakkaiden maksuosuus kasvoi.
Palvelurakenne muuttui nopeasti laitoshuollosta kohti avohuoltoa. Yksi syy tähän on se että laitoshoito on kalliimpaa kuin avohoito.

Nykyajan sosiaalipolitiikka
Nykyään (1970-) talouskasvu on suotuisaa, ja ihmiset ovat enemmän kansainvälisiä; teknologia ja media on kehittynyt huomattavasti. Voidaan olla yhteyksissä myös ulkomaihin, ja myöskin ulkomailta uutisoidaan enemmän. Erilaisia keksintöjä ja tuotteita keksitään kokoajan.
Suomeen on kehittynyt palveluyhteiskunta, palvelualoilla on eniten ihmisiä, mm. terveydenhuollossa, kaupan käynnissä, sekä matkailussa. Kulttuurimme on kansainvälinen, ja moniarvoinen. Eri perhemuotoja on monia (sinkut, hajonneet perheet, yksinhuoltajaperheet, uusperheet, sateenkaariperheet).
Suomea pyritään kehittämään mahdollisimman hyväksi hyvinvointivaltioksi. Tärkeää on hyödyntää kuntoutujan omia voimavaroja, eikä tehdä puolesta sitä minkä hän voisi tehdä itse.

Sosiaali- ja terveydenalalla palvelut ovat nykyään osittain kolmannen sektorin järjestämiä (yhdistykset, järjestöt). Mutta eteen on tullut uusi haaste; suuret ikäluokat. He jäävät kohta eläkkeelle, ja työntekijöistä on kova pula. Etenkin hoitoalalle tarvitaan tulevaisuudessa enemmän työvoimaa.
Uusia tukia on myös tullut; mm. omaishoidon tuki (1993), jota kunta maksaa omaisille jotka hoitavat vanhuksia, vammaisia tai pitkäaikaissairaita.
2004 ammatillinen kuntoutus tuli lakisääteiseksi toiminnaksi.
Nykyään sosiaaliturvan avulla pyritään turvaamaan kaikille kansalaisille kohtuullinen elämisen taso ja toimeentulo, joko rahallisina etuuksina tai palveluina. Turva kattaa mm. sairauden, toimintarajoitteisuuden, työkyvyttömyyden, vanhuuden, työttömyyden, sosiaalisen syrjäytymisen.


2. Kuntoutuksen historialliset askeleet

Kuntoutuksen alkuvaihe

Kuntoutusta on ollut niin kauan kuin on ollut sairaita, eli aina. Kuntoutuksen esivaiheet voidaan sijoittaa noin 1800-luvulle. Silloin oli suomessakin köyhäinapua ja vammaishuoltoa. Toiminta oli hyväntekeväisyyden varassa. Valtio järjesti mm. tuberkuloosiparantoloita, mutta muuten sen osuus jäi todella pieneksi.

• invalidihuoltolaki astuu voimaan v. 1947, joka on merkkitapaus raajarikkoisten huoltolaitoksen historiassa, ja myöskin ensinmäinen kuntoutuslaki Suomessa. Invalidihuoltolaki takaa laitokselle kohtuullisen valtionkorvauksen, koska sen harjoittama koulutus on lakisääteistä invalidihuoltoa.

Kuntoutuksen alkuvaiheessa periaateena on että viat ja vammat pyritään korjaamaan, ja saamaan ihmiset takaisin töihin, koska sotien jälkeen työvoimasta oli huutava pula.

Kuntoutuksen laajenemisen kausi

• Kuntoutus sai uusia asiakasryhmiä.
• Kuntoutus laajenee osaksi yleistä palvelujärjestelmää

Kuntoutuksen nykyvaihe

• Kuntoutuslainsäädäntö uudistuu
• kuntoutusta pyritään kehittämään mahdollisimman laadukkaaksi toiminnaksi
• hoitajat pyrkivät hoitamaan kuntouttavalla työotteella
• pyritään siihen että ei ole enää korjaavaa toimintaa, vaan varhaiskuntoutusta

Ennen ihmisten oli pakko karsia ja torjua heikoimmat ja sairaat keskuudestaan. Muuten ei olisi selvitty esimerkiksi ruuan hankinnasta ja liikkuvasta elämäntavasta. Kuolema oli luonnollinen asia. Ihmisen on kuitenkin yhtä luonnollista huolehtia heikoimmista ja sairaista. Toisista välitetään, ja auttaminen on myös yhteisten etujen mukaista. Ihmiselle on tärkeitä perhe, suku, ja lähimmäiset.
Maanviljelyn keksiminen ja paikoilleen asettuminen mahdollistivat tämän. Hoitoa, lääkitystä ja apuvälineitä on kehitetty kokoajan.
Kun teollinen vallankumous alkoi, yhteiskunta alkoi olla vastuussa heikoimpien auttamisesta.
Köyhistä, vammaisista ja huono-osaisista ovat aina huolehtineet erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt ja seurakunnat (kristillinen auttamistyö).
Auttamiseen liittyy läheisesti armo, sääli ja huolenpito. Kautta aikojen on perustettu erilaisia sotavammasairaaloita sekä kouluja vammaisille.

Ne ovat olleet tarpeellisia yhteiskunnan toiminnan kannalta. Tuotantoelämässä ja maanpuolustuksessa on tarvittu terveitä, työikäisiä miehiä, ja siksi heistä on huolehdittu erityisen hyvin.

Myöhemmin kuntoutus alettiin ymmärtää yhteiskunnan velvollisuutena ja nähtiin että siitä on paljon hyötyä.
Sitten alkoi ensimmäinen maailmansota (v. 1914-1918 ). Kuntoutus alkoi kehittymään hurjalla vauhdilla. Sotavammaisia alettiin kuntouttaa takaisin työvoimaksi, siitä säädettiin jopa lakeja ja toimintamalleja. Sodasta oli siis jotain hyötyäkin; kehitystä tapahtui ensiavussa, lääkitsemisessä, lääketeknologiassa ja kuntoutuksessa. Tämä mahdollisti sen että yhä useammat vaikeastikin vammautuneet jäivät eloon.
Suomessakin perustettiin mm. sokeainkouluja aistivammaisille (1865). Kansaneläkelaki tuli voimaan vuonna 1937, jonka ansiosta työeläkkeen saaja saa tukitoimina sairaanhoitoa, ammattiopetusta, ja työ- sekä apuvälineiden hankinnan.
Sotien jälkeen, 1940 ja 1950- luvulla kuntoutustoiminta käynnistyi varsinaisesti Suomessa. Kuntoutuksella palautettiin sodissa vammautuneiden miesten toimintakykyä ja saatettiin heidät sairasvuoteelta takaisin työelämään. Sodan jälkeen oli valtava työvoimapula, jolloin miesten kuntouttaminen takaisin töihin oli todella tärkeää. Alettiin ymmärtää että ihminen tarvitsee apua ja tukea myös sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin.
1960 -luvulta lähtien kuntoutus on ollut osa yleisiä palveluja. Alettiin tuottaa kuntoutuspalveluja ja maksaa kuntoutusrahaa sosiaaliturvan kautta. Lukumäärä on noussut tasaisesti vuosi vuodelta. Myös erillisiä kuntoutusosastoja perustettiin.
Nykyään kuntoutuksen kohderyhmä on paljon laajempi ja monipuolisempi. Myös kuntoutuksen käsitys on muuttunut. Se on moniammatillista yhteistyötä, ja kuntoutuminen nähdään eräänlaisena prosessina, jossa nähdään kuntoutujan ongelmat ja voimavarat, sekä mietitään keinot niihin pääsemiseksi. Työ on suunnitelmallista ja tavoitteena on kuntoutujan omatoimisuus. Kuntoutus on nykyään enemmänkin ennaltaehkäisevää toimintaa (esim. varhaiskuntoutus= tuetaan toimintakykyä jo varhaisessa vaiheessa, jolloin vältytään sairastumiselta, burn outilta tai syrjäytymiseltä.)
1990-luvun uudistuksen ansiosta kuntoutujan asemaa parannettiin. Myös työmarkkinajärjestöjen sopimus tyky-toiminnasta tuli samana vuonna.

Suhtautuminen heikkoihin, vammaisiin ja poikkeaviin ihmisiin on ollut vaihtelevaa kautta aikojen. Se on usein perustunut ennakkoluuloihin. Vammaisia on sorrettu ja syrjitty.
Ihmiset ovat aina ihailleet ja tavoitelleen hyvää terveyttä ja toimintakykyä, ja vajaakuntoiset ja vammaiset on koettu alempiarvoisiksi ja huonommiksi ihmisiksi kuin muut. Auttaminen on kuitenkin koettu eräänlaiseksi velvollisuudeksi, yhteiskunnan vastuuksi auttaa. Ennen vammaisuus on voitu nähdä seurauksena synnistä tai noituudesta, holtittomuudesta, laiskuudesta tai kevytmielisyydestä. Sotien jälkeen pula-aikana, jokaista kättä tarvittiin, ja asenteet vammaisia kohtaan muuttuivat, ja heitä alettiin pitää yhtä arvokkaina kuin muitakin ihmisiä.
Sotavammaisista huolehtimista on aina pidetty tärkeänä.
Vammaisista ja poikkeavista käytetyistä nimityksistä näkyy selvästi ihmisten asenne. Nimityksiä on ollut esim. vaivainen, raajarikkoinen, vajaamielinen, sokko, vaivaistalo, Pahamaineisten lasten asuttamisyhdistys, ja kunnan hoidokki.

Sairaus- ja vammakäsitys on myös muuttunut. Ennen kuntoutuja oli henkilö jolla oli pysähtyneessä tilassa oleva sairaus tai vamma. Myöhemmin myös kroonisia sairauksia sairastavat saivat oikeuden kuntoutukseen.
Että kuntoutus voisi käynnistyä, edellytyksenä on ollut aina joku vian, vamman, tai sairauden toteaminen. Ennen vanhaan kuntoutus alkoi kun lääkäri totesi jonkun konkreettisen vamman vaikkapa sääriluun murtuman.

Nykyään on otettu huomioon myös monimutkaisemmat kuntoutusta tarvitsevat ongelmat, joiden takia ihminen voi menettää toimintakykyään, kuten pitkäaikaistyöttömyys, henkinen uupuminen, rahavaikeudet, asunnottomuus, tai perhe-elämän ongelmat, jotka voivat olla myös joidenkin fyysisten oireiden takana. On huomattu että myös sosiaaliset ja psyykkiset tekijät vaikuttavat ihmisten terveyteen suuresti.

Mitä on toimintakyky?

Toimintakyky on kuntoutujan kykyä suoriutua arjen rooleihin liittyvistä toimista häntä itseään tyydyttävällä tavalla, kun otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa sekä ympäristönsä. Päivittäisistä toimista selviytymiseen kuntoutuja tarvitsee fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja, sekä ympäristön, joka mahdollistaa hänen toimintansa ja tukee sitä.

Kuntoutus/kuntoutuminen määritelmät

MITÄ KUNTOUTUS ON?

• pitkäjänteistä toimintaa
• tuetaan ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista puolta kokonaisvaltaisesti, tavoitteena kuntoutuminen
• erilaisten apuvälineiden hyödyntämistä + terapiat, sopeutumisvalmennus, neuvonta, rahallinen tuki, ohjaus, koulutus ja tutkimukset
• tuentarpeen/ avun vähentäminen
• kuntoutujan omatoimisuuden tukemista
• elämänlaadun ja elämänhallinnan parantamista
• ei tehdä puolesta asioita joista kuntoutuja itse selviytyy
• toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista
• tavoitteena toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja työllisyyden edistäminen
• fyysisen vamman korjaaminen (mm. lonkkamurtumasta kuntoutuminen)
• ihmisen elämäntilanteen muuttaminen
• elämän mielekkyyden löytäminen
• arjen esteiden poistaminen
• syrjäytymisen ehkäisy
• työkyvyttömyyden estäminen
• ennaltaehkäisevä kuntoutustyö; mm. terveyden edistäminen, ympäristöön vaikuttaminen
• moniammatillinen yhteistyö (esim. lähihoitajat, fysioterapeutti, sosionomi, lääkäri)
• lakisääteistä toimintaa; kuntoutuspalvelut ja -etuudet (kuntoutuslainsäädäntö)
• hoitajilla tulisi olla samat työskentelytavat ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen kuntoutujan parhaaksi, ei mennä sieltä mistä aita on matalin
• tavoitteet ja keinot kirjataan, ja niiden saavuttamista seurataan sekä arvioidaan
• sovittu määräajaksi (kuntoutusjakso)
• jaettu ammatilliseen, kasvatukselliseen, lääkinnälliseen ja sosiaaliseen kuntoutukseen

MITÄ KUNTOUTUMINEN ON?

• Kuntoutujan tavoitteiden ja voimavarojen pohjalta tehdään yksilöllinen
  kuntoutussuunnitelma (toiminta on suunnitelmallista).
• Kuntoutujan yksilöllinen kehitysprosessi
• jatkuvaa arviointia
• yksilöllinen muutos- kasvu- ja oppimisprosessi
• erilaiset apuvälineet helpottavat kuntoutujan suoriutumista arkitoimista ja liikkumisesta
• kuntoutumisessa ihmisen elämän mahdollisuudet, itsemääräämisoikeus, ja itsetuntemus paranevat
• kuntoutuksen taustalla on virallinen palvelutuottaja, esim. A-klinikka säätiö päihdekuntoutujan kohdalla
• motivoiminen ja sitoutuminen kuntoutukseen
• kuntoutujan oma halu ja asenne kuntoutusta kohtaan olisi positiivinen + tarpeet ja toiveet
• kuntoutuja asettaa itse tavoitteita
• kuntoutuja löytää omia voimavaroja

Kuntoutumisen prosessi:

Havainnoidaan kuntoutustarve esim. diagnoosi -> tavoitteet ja niiden keinot niihin pääsemiseksi -> toteutetaan suunnitelma (lähihoitajan kuntouttava työote) -> arviointi -> kuntoutus päättyy